Olen tänä kesänä keskittynyt hyvään kuolemaan ja hyvään elämään lukiessani filosofi, emeritusprofessori Timo Airaksisen kirjoja.
Oikeastaan kuoleman teemat ovat olleet minulle aina läheisiä. Lapsuuden kuolemankauhuni muuttui myöhäisessä murrosiässä kuoleman ja elämänkatsomuksellisten kysymysten jääräpäiseksi pohtimiseksi ja tutkimiseksi. Peruskoulun elämänkatsomustieto tarjosi jo lapselle pieniä tietopaketteja maailmanuskonnoista ja filosofioista. Kahlasin nuorena läpi erityisesti itämaisia ajatuksia kuolemasta, elämästä ja olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä. Erityisesti zeniläisyys kaikessa paradoksaalisuudessaan ja kyvyssään palauttaa ihminen mielen syövereistä arkisen kokemuksen äärelle auttoi minua. Lapsuuden kuolemanpelko väistyi.
Nyt olen vuosien ajan työskennellyt konkreettisesti oman kuolemansa läheisyydessä elävien iäkkäiden ihmisten kanssa. Samalla olen palannut taiteellisen tutkimukseni kysymysten myötä jälleen elämän ja kuoleman tarkasteluun.
Olen huomannut, että kuoleman lähellä voi parhaimmillaan olla aivan hyvä olla. Moni vanha ihminen haluaa myös puhua kuolemasta. Samalla tunnistan aiheen äärimmäisen herkkyyden omastakin kokemuksestani.
Haastattelen Timo Airaksista Kirjakorttelin yössä perjantaina 7.8. Sastamalassa hänen uusimmasta kirjastaan Hyvä kuolema – Opas eläville (Warelia, 2026). Yleisöllä on mahdollisuus kuulla kokeneen filosofin näkemyksiä kuolemasta, esittää kysymyksiä ja myös haastaa hänen ajatuksiaan.
Millaista oli? Filosofin oppivuodet (Warelia, 2025) on puolestaan kiinnostavaa, ilkikurista ja filosofista luettavaa Airaksisen nuoruusvuosilta. Airaksinen sanoo kirjassaan suorat sanat, kuten aina – tällä kertaa omasta elämästään, yliopistomaailmasta ja maailmasta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa.
Luen Airaksisenkin jättävän tulkinnassaan jotakin hienovaraisesti avoimeksi: kuoleman äärellä kukaan meistä ei lopulta voi tietää varmasti, kuinka käy. Airaksisen musta huumori, rujo elämänviisaus ja kertomusten kommellukset puolestaan osuvat monessa kohdassa nauruhermooni.
Puhun hitaudesta ja maleksimisesta taiteilijan työssä Kirjakorttelin yön "Kymmenen tunnin luennossa suomalaisesta kirjallisuudesta" 7.8.2026 Sastamalan kirjakorttelin Funkkistalon Yläsalissa. Luento kokonaisuudessaan koostuu usean puhujan osuudesta, jossa luentomaratooni itsessään jo innostaa hitaaseen ajatteluun. Tässä tapahtumajulisteen alla voit lukea tekstini "Lorvailen", jonka teema on ollut inspiraationa luento-osuudelleni.
Isoäidin villapaidalla 2024. Vaha ja sekatekniikka pohjustetulle levylle.
Lorvailen 7.3.2026
Sari Väyrynen kirjoittaa professori Jaana Erkkilä-Hillin kiinnostuksesta tutkia taiteellisessa toiminnassa ilmenevää hitautta, hiljaisuutta ja lorvimista – aihetta, joka nousee tekstissä esiin yhtenä näkökulmana. Pohdin, kuinka kiireen tuottavuus voi olla meissä sisäänkirjoitettuna vanhana suomalaisena opittuna traditiona, jossa ”kunnon ihmisinä” teemme työtä raatamalla. Nykyihminen, jonka työ saattaa olla fyysisesti kevyempää (vaikkei kaikilla tai kun työtä ylipäätään on), muuttaa kenties ajatustyönsä ja sosiaaliset kohtaamisensa kiireeksi tai jopa kiireiseksi vaikutelmaksi.
Tehokkuuden voi tietysti mitata myös niin, että teemme sellaisia käytännöllisiä malleja ja prosesseja, joissa tulevaisuudessa säästyy huomattavasti kapasiteettia, aikaa ja mitä sitten kaikkea säästyykään. Tässä tapauksessa kiireen tunnulla tai kiireiseltä vaikuttamisella ei ole lisäarvoa.
Taiteilijana tunnistan mietteliäisyyden tai kenties ajattelun hidastumisen merkityksen taiteellisessa prosessissa. Kuvataiteen menetelmissä tämä on minulle korostuneesti läsnä. Ikkunasta ulos tuijottelun, tyhjien hetkien ja filosofisten keskustelujen merkitys – tapahtui keskustelu sitten yksin itseni, muiden tekijöiden tai vaikka ohikulkijoiden kanssa. Huomaan, kuinka hidas siirtyy eleeseen, vaikkapa piirrosjälkeeni. Se on jäljen rytmissä ja vapaudessa. Sen tunnistaa, kun tietää, miten kaikki hiljaisuus ja rauha ovat vaikuttaneet tekijään.
Jotkin ruoat tulevat mureiksi ja hautuvat pitkään. Tiedämme asioita, jotka paranevat hautumalla. Jokin vastaus, jota etsimme, saattaa yön yli nukuttua ilmetä. Metsä ja järvet kutsuvat maleksimaan ja tuijottamaan sineen. Kun mielen liike sammuu hetkeksi, nousee kohta ajatus: tämä se on elämää, tätä minä tarvitsen. Saunassa ja kahvilla on onneksi suomalaisella lupa lorvailla. Lorvailen ajatuksissani ja jätän tämän hitauden teeman hautumaan mieleeni.
Jussi Lahtinen haastattelee Kanerva Kartanoa Pispalan kirjastolla 19.5.2026 (kuvakaappaus Jussi Lahtisen tekemästä videosta).
Sosiokulttuurinen innostaminen Pispalan kirjastolla 19.5.2026
Jussi Lahtinen oli huomannut, ettei YouTubesta löydy oikein kunnollista suomenkielistä johdantoa Sosiokulttuurisesta innostamisesta, ja päätti järjestää tämän tilaisuuden sekä taltioida haastattelukeskustelumme aiheesta. Keskustelun virittäjänä toimi Leena Kurjen Arvokas ja innostava vanhuus -kirja.
Kuten minä, moni muukin taiteilija on kiinnostunut sosiokulttuurisesta innostamisesta. Ajattelen aiheen voivan puhutella erityisesti yhteisötaiteen kentällä työskenteleviä taiteilijoita, mutta myös opettajia, tutkijoita ja sote-alan toimijoita – toivottavasti myös päättäjiä, jotka etsivät rohkeasti uudenlaisia tapoja ajatella ihmistä, kohtaamista ja vanhuutta.
Jälkikäteen mieleen tulee tietysti monia ulottuvuuksia, joita olisi voinut nostaa keskustelussa vielä esiin: esimerkiksi gerontologinen laaja-alainen näkökulma vanhustyössä tai viime aikojen tapahtumat, kuten Kurjen kirjassakin mainitun Rollaattorimarssin merkitys suhteessa sosiokulttuuriseen innostamiseen.
Toivon, että video voi toimia johdantona uusille keskusteluille sosiokulttuurisesta innostamisesta.
Tallenteen esittelyteksti alkaa YouTubessa näin:
“Pispalan kirjasto sai tiistaina 19.5.2026 vieraaksi yhteisötaiteilija Kanerva Kartanon (TaM). Illan aiheena oli sosiaalipedagogi, dosentti Leena Kurjen ajattelu sekä hänen tuore tietokirjansa ‘Arvokas ja innostava vanhuus’ (2026, Momentum kirjat). Kartano on soveltanut Kurjen teorioita – erityisesti sosiokulttuurista innostamista – niin taiteilijan työssään ikäihmisten parissa kuin akateemisissa tutkielmissaan. Keskustelemassa Kartanon kanssa on Pispalan kirjaston aktiivi, FT Jussi Lahtinen.”
Tallenne on katsottavissa YouTubessa tästä alla olevasta linkistä: